Arktinen Hysteria

Taiteella on kyky luoda yhteyksiä ihmisten välille, ja näin luoda uusia yhteisöjä, joissa toimiminen voi tarjota merkityksellisiä ja ainutlaatuisia kokemuksia. Lopulta taide historioineen ja perinteineen myös ihmistä paljon suuremman kokonaisuuden johon hän voi "liittyä" ja "kuulua".

Nämä taiteen taiteen edulliset ominaisuudet ei ole tarjolla vain niille, jotka tekevät taidetta vaan myös niille, jotka antavat taiteelle noin muuten merkitystä elämässään. Anni Rapinojan teokset ovat hyvä esimerkki. Tarttumalla lempeästi ja keveästi luonnon prosesseihin hän avaa uusia olemisen mahdollisuuksia – paitsi siihen materiaan joita teokset ovat, myös katsojan mieleen. Tuottamalla luonnonmateriaaleista kulttuurisia halun objekteja, hän kertoo siitä miten ihminen toimii – tai paremminkin: miten ihminen voisi toimia rakentavasti suhteessa ympäristöönsä. Teos synnyttää vaikutelman esineestä jota se ei ole ja käynnistää katsojassa sisäisen haun, jonka tarkoituksena on auttaa ymmärtämään tätä epätavallista tilannetta. Tässä haussa ihminen tulee ottaneeksi käyttöön voimavaroja, jotka olivat poissa hänen tieoisuudestaan. Näin taiteilija luo sillan kulttuurin tuotteen ja luonnon ympäristöön liittyvien kokemusten välille, sekä mahdollisesti houkuttelee katsojan laajentamaan tulkintakehystään aikaisemmalta kapealta alueeltaan. Kauneuden kokomus on tässä yksi mahdollisuus, mutta ei pelkkä kulttuurin kauneus, vaan teos lainaa omaansa niistä hetkistä jolloin ihminen on mahdollisesti kokenut yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta luontoon. Toisaalta Rapinojan teoksissa on huikea luovuuden elementti. Luovuudella on muiden läheisesti hyveisiin kytkeytyneiden asioiden tavoin kyky saada ihminen pois vertailevasta ja analyyttisestä tilasta ja jollakin tavalla tulla osalliseksi hyveen vaikutuksesta ja tietysti tämä kaikki keriytyy yhteen sellaisen näkemyksen kanssa, jossa ihminen on turvallisesti itseän suuremman luonnon sylissä, jolloin jopa hänen henkisimmätkin tarpeensa voivat löytää vastakaikua.